sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Kesä on täällä!



Vihdoin ja viimein. Sateineen päivineen, mutta täällä se on. Kesä on alkanut rennosti - ei töitä, ei kiireitä, ei koulua, ainoastaan auringonlaskuja, kahvikuppeja, hyvää musiikkia ja ystävien terapeuttista seuraa. Juhannus tuli ja meni, kesäkuu on pian ohi, vuoden pisin päivä alkoi ja loppui. Olen juhlinut ja ajellut ympäriinsä, nauranut, itkenyt ja tanssinut, reissannut. Lähentynyt ystävieni kanssa ja kiittänyt heitä siitä, että he ovat siinä. Olen iloinnut, kun selvisin ensimmäisestä lukiovuodesta hengissä ja suhteellisen kiitettävästikin jopa. Tuntuu hullulta, että olen käyttänyt melkein puolet kesästäni vain olemiseen. Mutta ehkä välillä saakin vain olla, sillä nyt on kesä. On aika nauttia.







Ihana Tampere!

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kevättä rinnassa



Jospa olisi aika herätellä blogi talviunilta - hieman venähtäneiltä sellaisilta. Olen heittäytynyt hieman laiskahkoksi ja tietoisesti vältellyt kirjoittamista. Motivaatio on roikkunut hieman nollan huonommalla puolella ja energia on keskittynyt kouluun (sekä siihen kaakaokuppiin, hyvään kirjaan ja netflixiin...) Mutta jospa näin kevään myötä saisin hieman pontta tällekin suunnalle. Paljon asiaa olisi kertynyt talvellakin tänne - kuvia myös - mutta jätän ne nyt sinne. Täytetään siis tämä postaus vuoden 2017 kuvilla - tervetuloa siis tämän vuoden ensimmäinen.

Tämäkin vuodenalku (en millään voi uskoa että kohta on jo huhtikuu - mitä olen tehnyt viimeiset kolme ja puoli kuukautta?) on ollut siis täynnä tapahtumia. Oli hiihtoloma, ystävänpäivä, koeviikko jos toinenkin, syntymäpäiviä, urheilua ja tapahtumia. Menoa on riittänyt ja välillä onkin tuntunut, että pysähtymiselle olisi paikka. Mutta mitäpä olisi elämä ilman elämistä, naurua ja uusia käänteitä! Ratsastaminen ja yleinen tallilla käyminen on jäänyt aivan kokonaan pois, ja kaipaan hevosentuoksuun aivan älyttömästi. Se puuttuu elämästäni tällä hetkellä, ja välillä se harmittaa aivan turhautumiseen asti. Koitan hevosten reikää korvata kuntosalilla, mutta eivät ne oikeastaan ole edes vertailukelpoisia keskenään.
Myös musiikki on ollut yksi suuri ilo lukuvuoden varrella, sillä olen herätellyt itseäni taas pianon ja kitaran pariin - jopa laulun. Saan onneksi lukioltamme paljon ylimääräisiä musiikinkursseja, niin paljon kuin itse jaksan. Toki laajat luonnontieteelliset opinnot ja sun muu vie lukujärjestyksestä aikaa, mutta olen oppinut tasapainoittamaan aika sujuvasti. Kunhan on valmis panostamaan, tulee mukavaa tulosta. Toki koulussa osataan ottaa myös rennosti - kutonen ei nykyään kolahda niin pahasti kuin yläkoulussa. Yhdessä pohtiessa on yleisestikin tultu siihen tulokseen, että ylisuorittamisella ei pääse eteenpäin - muutama kutonen vain rentouttaa. Lukio ei kuitenkaan ole helpointa ja tavoitteet korkealla opiskellaan, joten täytyy antaa itselleen armoa.

Olen myös saanut ajatella elämää pidemällekin. Olen järjestellyt kesää, kesätöitä, musiikkifestivaaleja, leirejä ja reissuja. Kesän suunnitelmissa olisi ainakin isosleiri ja Weekend Festivalit (superia!!), muutama viikonloppureissu, työntekoa ja auringonottoa. Menoa siis aivot narikkaan tyylillä. Tein myös upean löydöksen äitini kanssa - wanhojen mekkoni! Rakastuin ensisilmäyksellä, ja voin vain odotella 2018 kevättä.

Sneakpeak mekosta,  selfportrait joululta, Napapiirin sankarit - leffan Ford ja tilannekuva. Kollaasin ainekset. 

Kaunis lenkkiselfie, mutta kelit kohdallaan!


Ps, mitä koeviikko oikeasti opetttaa? 
- Kahvin tai teen suurkulutuksen
- Rikkomaan haastetta, jonka mukaan et voi lukea koko kirjaa yhdessä illassa
- Selviytymään seuraavasta päivästä parin tunnin yöunilla 
- Pikaruuan helppouden 
- Jonglööräämisen tai muita hienoja taitoja, joita et tule tarvitsemaan kokeessa
- Vetämään itsesi äärirajoille muutenkin, kuin kuuntelemalla Cheekkiä

- lukiolaiset Suomesta



sunnuntai 14. elokuuta 2016

Opiskelun alku

Minun opiskeluni on virallisesti alkanut - koulua on takana kaksi kokonaista päivää, ja kohta alkaa ensimmäinen täysi viikko. Voin siis varmastikin kutsua itseäni lukiolaiseksi. 
Lukio on asia, mistä haaveilin koko peruskoulun ajan. Odottelin uusia kursseja, piirejä, oppimista, opiskelija-alennuksia ja sun muuta. Nyt, muutaman koulupäivän jälkeen, peruskoulussa haaveiltu lukioelämä on saanut uusia näkökulmia. Olen joutunut pohtimaan paljon, kuinka tasapainoitan koulun ja vapaa-ajan, kuinka hankin kirjat ja kuinka säästän rahaa. Toki muutto Jyväskylään ja uusi tietokone, laskin ja kaikki tilpehööri lisäävät kutkutusta. Raha onkin asia mikä on lukiossa suuressa roolissa: sanotaan aina, että Suomessa koulutus on ilmaista. Toisin kuitenkin käy - kirjat maksavat kahdestakymmenestä kuuteenkymmeneen euroon, pitkän matematiikan laskin hivelee 200 euroa ja tietokone, vihkot, muistitikut saavat rahasumman nousemaan korkealle.



Yksi monista näkökulmista on ollut opiskelun rytmittäminen ja tulevaisuuden konkreettisesti tuominen lukujärjestykseen. Olen joutunut laittamaan ensimmäisen jaksoni lähestulkoon täyteen - 37 viikkotuntia koristaa arkea, - sekä pitkän matematiikan, laajan kemian ja fysiikan valinnat ovat tulleet  valinnoissa eteen. Myös äidinkieli ja sen mukana tuleva viestintä, sekä kielien parempi haltuunotto ja parantaminen ovat mukana lukujärjestyksessä. Kaiken työtaakan korjaa silti oppiminen, sivistyminen,  uudet ystävät, tulevaisuuden valmistelu ja ylioppilaslakki. Näistä kaikista asioista saa olla ylpeä sitten kolmen vuoden päästä.








tiistai 19. heinäkuuta 2016

Mitä minuun kesääni on kuulunut?

Kesä on aikalailla puolessavälissä menoaan, - paljon on takana ja hieman vielä edessä. Kokemuksia on kertynyt, muistoja on luotu. Muistan sanoneeni kesän alussa isälleni, että "tää kesä tulee olemaan paras kaikista, mä kerron sitten kaikken syksyllä!"

Kerrottavaa on kertynyt - olen käynyt Virossa rippikouluisosena ja vetänyt kotiseurakuntani leirin siellä. Olen kuullut virolaisen suusta historiaa ja nähnyt kehityseroja omin silmin. Olen uinut ja ottanut aurinkoa niin, että iho on kärissyt, olen syönyt hyvää ruokaa ja nauttinut suvun ja ystävien seurasta. Olen grillannut ja ajanut iltamyöhään maaseudulla sekä kaupungissa katsellen auringonlaskua. Olen työskennellyt kaupasssa tuskastumiseen asti ja kuunnellut kasarimusiikkia samalla tallin lattioita lakaisten. Olen halannut ystäviäni, nauttinut rippi - ja ylioppilasjuhlista, nauranut poskilihakset kipeiksi ja itkenyt ilosta. Olen saanut hyväksymiskirjeen lukioon ja suunnitellut syksyä, olen nähnyt ystäviä vuosien takaa, olen urheillut ja tavannut täysin uusia kasvoja. Olen nauttinut täysin siemauksin, mökillä, maalla, kaupungilla, merellä, ulkomailla.











Ihanaa kesän jatkoa jokaiselle ♥

ps. seuraa somessa!

instagram: ellasgallery

maanantai 2. toukokuuta 2016

torstai 14. huhtikuuta 2016

Kirja-arvio: Norma

Sofi Oksanen yllätti positiivisesti, sillä minä. vannoutunut fantasia-romantiikka-draama-lukija, todella innostui tästä. Tein kouluun kirjailijakansioni tästä kirjasta, ja ajattelin sitten laittaa valitut palat tännekin.

--



Norma poikkeaa Sofi Oksasen muista kirjoista lähestulkoon täysin. Ainoa asia, mitä kirjoissa on samaa, ovat valtasuhteet. Edeltävät kirjat tutkivat lähihistoriaa, Viroa, parisuhteita ja sosiopaatteja, kun taas Norma on dekkarimainen, aavistuksen yliluonnollinen ja sisältää hieman sadun ominaisuuksia. Oksasen lukijakunta selvästi odotti kirjaa, jossa käsiteltäisiin huutavasti maailmanpaloa, ihmisoikeuksia ja Neuvosto-Eestiä. Ihmisoikeuksiahan Norma käsitteleekin, kaiken muun ohella, sillä juonta tämä romaani pitää sisällään ehkä hieman liikaakin. Kirja onkin kirjaimellisesti takkuinen, -ja  feminismiähän ei tästä työstä puutu.
Jo vuosien ajan on ollut niin, että naiset tekevät suurimman työn kauneusalalla, ja miehet käärivät siitä rahat. Tämä pieni ajatuslanka juoksee koko ajan romaanin taustalla, etenkin, kun on kyse bisneksestä, mitä Normassa käydään. Kirjassa käy ilmi, että kalliolaisen kampaamon toimitusjohtaja harrastaa Suomessa laittomia kohdunvuokrauksia, joiden kohdenaiset asuvat kehittyvissä maissa. Toimitusjohtaja on jo itsessään hurja persoona: hän ei pelkää harventaa klaaniaan epäonnistumisien sattuessa.  Kohdunvuokrausbisnekseen liittyy myös tukkabisnes, - klaani kerää hiuksia kehitysmaista ja tekee niistä hiuslisäkkeitä, jotka Lama-Suomen aikana menevät kuin kuumille kiville.

Sofi Oksanen kuljettaa tarinaansa koko ajan hän-kertojalla, mutta sisällyttää siihen lähes yhtä hyvin asiat, mitä minä-kertojallakin voisi sanoa. Tekstistä paljon on itsensä Norman kertomaa, mutta välillä kertoja vaihtelee Marioniin, Alvariin, Lambertiin, Allaan ja Anitan päiväkirjoihin. Missään vaiheessa kertoja ei kuitenkaan mene tarpeeksi syvälle henkilöihin, joten samaistumisen mahdollisuus jää pieneksi. Mistään henkilöstä ei kerrota pintaraapaisua tarkemmin, vaan juoni keskittyy pääasiassa kaikkien asioiden yhteissummaukseen. Nykyhetkessä kerronta juoksee henkilöiden mukana, mutta muistelmissa näkökulma vaihtuu ulkopuoliseksi. 
Vuoropuhelut ovat vähäisiä tässä kirjassa, ja juoni ei kulje eteenpäin niiden perusteella. Henkilöiden keskustelu on enemmänkin satunnaista ja kahdenkeskeistä pohdintaa, tunnustuksia ja päätöksiä. Sofi Oksanen kuvaa asioita ja ympäristöä kauniin realistisesti ja saa asiat näyttämään juuri kirjan mukaisilta. Pieniä yksityiskohtia saattaa jäädä miettimään, sillä syntynyt mielikuva on hyvin voimakas ja mieleenpainuva. Kirja sisältää paljon Norman ajatuskiemuroiden selvittelyä ja äidin ongelmista selviytymistä. Norman ahdinkoa ja pohtimista on kuvattu värikkäästi, ja siihen on liitetty pieniä asioita, - esimerkiksi ongelman sattuessa Norma poltti tupakan, ja jos hän halusi selvitä vaikeasta päivästä, hän laittoi skopolamiinilaastarit koviensa taakse. Kirjassa huomaa selvästi, milloin aikomus mennä eteenpäin, ja milloin jäädään haaveilemaan. 

Lambertit ovat suuruudenhulluja, he haluavat koko maailman ja he ovat valinneet ristiretkelleen oikeat alat. Se joka hallitsee unelmia, hallitsee maailmaa. Se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia. Se joka hallitsee heidän lisääntymiskykyään, hallitsee myös miehiä. Se joka pitää naiset tyytyväisinä, tyydyttää miehetkin ja se joka tohtoroi hius – ja vauvakuumeisia ihmisiä, on heidän kuninkaansa.” 

Oma arvioni: 4.5/5

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Hieman erilaisempi kuume

Nimittäin hevoskokemuskuume. Näitä ilmestyy silloin tällöin, ja kun ilmestyy, niin auta armias.



Oon jo pitkän aikaa odottanut, että pääsisin kokeilemaan jotain uuttaa hevosten kanssa. Tässä kun vain on ja käy jokai toinen viikko ratsastustunneilla, tulee olo, että polkee paikoillaan. Ja tottahan se on, ei siitä ylitse pääse. Etenkin, kun hoitohevostoiminta lopahti, minun ei ole tullut niin paljoa puuhailtua talliolosuhteissa. Ainahan koetan Tuttiakin muistaa ja viettää sen kanssa aikaa, mutta se ei tunnu olevan tarpeeksi.
Olin viimekesän töissä tallilla ja tulen olemaan tänäkin kesänä, mutta ne ovat vain kesiä, töitä. Antoisaa ja erilaista, mutta tutussa ympäristössä. Tämä onkin aiheuttanut hevoskokemuskuumeen.

2014
Pitäisi päästä kokemaan uusia asioita ja tutustumaan uusiin hevospersooniin, - ja ihmisiin siinä sivussa. Ainoa ongelma on vain se, että olen melkein joka viikonloppu kiinni, että arjet ovat ainoa mahdollisuus. Ja arkenahan ei paljoa minnekään lähdetä, joten asiakaan ei pyöri. Kisaaminen olisi hienoa, - minun kokemukseni rajoittuvat vain seurakisoihin. Mutta yleisesti minullekin riittäisi vain uudet tuttavuudet, valokuvaaminen ja mukana oleminen, sillä ne olisivat kokemuksia. En tiedä, tuntuuko muista tältä joskus, - kun tutut asiat käyvät tylsiksi? Nämä tutut asiat ovat myös hienoja ja arvostan niitä, enk' niitä minnekään halua heittää. Mutta kokemuksia, - niistä tämä harrastus rakentuu.

2013

2015