keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ensimmäinen


Blogin aloittaminen - on se sitten näin vähäsanainen kuin tämäkin, - on aina hankalampaa kuin itse blogin luominen.
Ideana tässä on hyvinkin lyhyesti kuvieni jakaminen ja näyttäminen, sillä haluisin jollain tapaa tuoda itsenikin maailmankartalle. Blogi aloittaa nyt alkuun lähes kuvapainoitteisena, enkä aio ottaa kontolleni tulla joka päivä näyttäytymään, vaan teen tätä harrastusta täysin fiilispohjalta. Tulee jollain tavalla hyvin epäluova fiilis, jos on aivan pakko ilmoittaa itsestään. Haluan säilyttää tietyn laadunrajan tässä, ja etenkään talvella kuvien saaminen on hankalampaa, sekä kuvissa täytyy käyttää mielikuvitusta. Kaikkialla on todella valkoista ja hyvin samannäköistä, joten odottelen mieluusti auringonnousuja ja sun muita värikkäämpiä asioita.

Pidättäydyn itse ainakin alkuun näyttäytymästä blogissani kovin suurieleisesti, mutta aikaa tässä on vielä tuoda itsenikin esille. Haluan antaa blogille pehmeän alkupotkun sille tarkoitetulla tavalla, enkä säätää yhtään ylimääräistä kuin on tarpeen. Ja toki identiteettisuojakin on hyvin must have.
    Kaikki nyt tänä talvena suhteellisen hyvin onnistuneet kuvat ovat toisella tietokoneella, joten niiden tuominen tämän ensimmäiseen olisi hankalaa, joten tyydyn näihin 2013-2014 kesinä otettuihin kuviin, jotka voisivat vastata laatutasapainoa. En toki tiedä, kuinka pahasti blogger niitä itse päätyy muokkaamaan, mutta se nyt ei ole iso juttu. Ainahan kuvat kärsivät, ihan sama mitä yritti tehdä. :D









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti