torstai 14. huhtikuuta 2016

Kirja-arvio: Norma

Sofi Oksanen yllätti positiivisesti, sillä minä. vannoutunut fantasia-romantiikka-draama-lukija, todella innostui tästä. Tein kouluun kirjailijakansioni tästä kirjasta, ja ajattelin sitten laittaa valitut palat tännekin.

--



Norma poikkeaa Sofi Oksasen muista kirjoista lähestulkoon täysin. Ainoa asia, mitä kirjoissa on samaa, ovat valtasuhteet. Edeltävät kirjat tutkivat lähihistoriaa, Viroa, parisuhteita ja sosiopaatteja, kun taas Norma on dekkarimainen, aavistuksen yliluonnollinen ja sisältää hieman sadun ominaisuuksia. Oksasen lukijakunta selvästi odotti kirjaa, jossa käsiteltäisiin huutavasti maailmanpaloa, ihmisoikeuksia ja Neuvosto-Eestiä. Ihmisoikeuksiahan Norma käsitteleekin, kaiken muun ohella, sillä juonta tämä romaani pitää sisällään ehkä hieman liikaakin. Kirja onkin kirjaimellisesti takkuinen, -ja  feminismiähän ei tästä työstä puutu.
Jo vuosien ajan on ollut niin, että naiset tekevät suurimman työn kauneusalalla, ja miehet käärivät siitä rahat. Tämä pieni ajatuslanka juoksee koko ajan romaanin taustalla, etenkin, kun on kyse bisneksestä, mitä Normassa käydään. Kirjassa käy ilmi, että kalliolaisen kampaamon toimitusjohtaja harrastaa Suomessa laittomia kohdunvuokrauksia, joiden kohdenaiset asuvat kehittyvissä maissa. Toimitusjohtaja on jo itsessään hurja persoona: hän ei pelkää harventaa klaaniaan epäonnistumisien sattuessa.  Kohdunvuokrausbisnekseen liittyy myös tukkabisnes, - klaani kerää hiuksia kehitysmaista ja tekee niistä hiuslisäkkeitä, jotka Lama-Suomen aikana menevät kuin kuumille kiville.

Sofi Oksanen kuljettaa tarinaansa koko ajan hän-kertojalla, mutta sisällyttää siihen lähes yhtä hyvin asiat, mitä minä-kertojallakin voisi sanoa. Tekstistä paljon on itsensä Norman kertomaa, mutta välillä kertoja vaihtelee Marioniin, Alvariin, Lambertiin, Allaan ja Anitan päiväkirjoihin. Missään vaiheessa kertoja ei kuitenkaan mene tarpeeksi syvälle henkilöihin, joten samaistumisen mahdollisuus jää pieneksi. Mistään henkilöstä ei kerrota pintaraapaisua tarkemmin, vaan juoni keskittyy pääasiassa kaikkien asioiden yhteissummaukseen. Nykyhetkessä kerronta juoksee henkilöiden mukana, mutta muistelmissa näkökulma vaihtuu ulkopuoliseksi. 
Vuoropuhelut ovat vähäisiä tässä kirjassa, ja juoni ei kulje eteenpäin niiden perusteella. Henkilöiden keskustelu on enemmänkin satunnaista ja kahdenkeskeistä pohdintaa, tunnustuksia ja päätöksiä. Sofi Oksanen kuvaa asioita ja ympäristöä kauniin realistisesti ja saa asiat näyttämään juuri kirjan mukaisilta. Pieniä yksityiskohtia saattaa jäädä miettimään, sillä syntynyt mielikuva on hyvin voimakas ja mieleenpainuva. Kirja sisältää paljon Norman ajatuskiemuroiden selvittelyä ja äidin ongelmista selviytymistä. Norman ahdinkoa ja pohtimista on kuvattu värikkäästi, ja siihen on liitetty pieniä asioita, - esimerkiksi ongelman sattuessa Norma poltti tupakan, ja jos hän halusi selvitä vaikeasta päivästä, hän laittoi skopolamiinilaastarit koviensa taakse. Kirjassa huomaa selvästi, milloin aikomus mennä eteenpäin, ja milloin jäädään haaveilemaan. 

Lambertit ovat suuruudenhulluja, he haluavat koko maailman ja he ovat valinneet ristiretkelleen oikeat alat. Se joka hallitsee unelmia, hallitsee maailmaa. Se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia. Se joka hallitsee heidän lisääntymiskykyään, hallitsee myös miehiä. Se joka pitää naiset tyytyväisinä, tyydyttää miehetkin ja se joka tohtoroi hius – ja vauvakuumeisia ihmisiä, on heidän kuninkaansa.” 

Oma arvioni: 4.5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti