perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kevättä rinnassa



Jospa olisi aika herätellä blogi talviunilta - hieman venähtäneiltä sellaisilta. Olen heittäytynyt hieman laiskahkoksi ja tietoisesti vältellyt kirjoittamista. Motivaatio on roikkunut hieman nollan huonommalla puolella ja energia on keskittynyt kouluun (sekä siihen kaakaokuppiin, hyvään kirjaan ja netflixiin...) Mutta jospa näin kevään myötä saisin hieman pontta tällekin suunnalle. Paljon asiaa olisi kertynyt talvellakin tänne - kuvia myös - mutta jätän ne nyt sinne. Täytetään siis tämä postaus vuoden 2017 kuvilla - tervetuloa siis tämän vuoden ensimmäinen.

Tämäkin vuodenalku (en millään voi uskoa että kohta on jo huhtikuu - mitä olen tehnyt viimeiset kolme ja puoli kuukautta?) on ollut siis täynnä tapahtumia. Oli hiihtoloma, ystävänpäivä, koeviikko jos toinenkin, syntymäpäiviä, urheilua ja tapahtumia. Menoa on riittänyt ja välillä onkin tuntunut, että pysähtymiselle olisi paikka. Mutta mitäpä olisi elämä ilman elämistä, naurua ja uusia käänteitä! Ratsastaminen ja yleinen tallilla käyminen on jäänyt aivan kokonaan pois, ja kaipaan hevosentuoksuun aivan älyttömästi. Se puuttuu elämästäni tällä hetkellä, ja välillä se harmittaa aivan turhautumiseen asti. Koitan hevosten reikää korvata kuntosalilla, mutta eivät ne oikeastaan ole edes vertailukelpoisia keskenään.
Myös musiikki on ollut yksi suuri ilo lukuvuoden varrella, sillä olen herätellyt itseäni taas pianon ja kitaran pariin - jopa laulun. Saan onneksi lukioltamme paljon ylimääräisiä musiikinkursseja, niin paljon kuin itse jaksan. Toki laajat luonnontieteelliset opinnot ja sun muu vie lukujärjestyksestä aikaa, mutta olen oppinut tasapainoittamaan aika sujuvasti. Kunhan on valmis panostamaan, tulee mukavaa tulosta. Toki koulussa osataan ottaa myös rennosti - kutonen ei nykyään kolahda niin pahasti kuin yläkoulussa. Yhdessä pohtiessa on yleisestikin tultu siihen tulokseen, että ylisuorittamisella ei pääse eteenpäin - muutama kutonen vain rentouttaa. Lukio ei kuitenkaan ole helpointa ja tavoitteet korkealla opiskellaan, joten täytyy antaa itselleen armoa.

Olen myös saanut ajatella elämää pidemällekin. Olen järjestellyt kesää, kesätöitä, musiikkifestivaaleja, leirejä ja reissuja. Kesän suunnitelmissa olisi ainakin isosleiri ja Weekend Festivalit (superia!!), muutama viikonloppureissu, työntekoa ja auringonottoa. Menoa siis aivot narikkaan tyylillä. Tein myös upean löydöksen äitini kanssa - wanhojen mekkoni! Rakastuin ensisilmäyksellä, ja voin vain odotella 2018 kevättä.

Sneakpeak mekosta,  selfportrait joululta, Napapiirin sankarit - leffan Ford ja tilannekuva. Kollaasin ainekset. 

Kaunis lenkkiselfie, mutta kelit kohdallaan!


Ps, mitä koeviikko oikeasti opetttaa? 
- Kahvin tai teen suurkulutuksen
- Rikkomaan haastetta, jonka mukaan et voi lukea koko kirjaa yhdessä illassa
- Selviytymään seuraavasta päivästä parin tunnin yöunilla 
- Pikaruuan helppouden 
- Jonglööräämisen tai muita hienoja taitoja, joita et tule tarvitsemaan kokeessa
- Vetämään itsesi äärirajoille muutenkin, kuin kuuntelemalla Cheekkiä

- lukiolaiset Suomesta



2 kommenttia:

  1. Tällä puolella ruutua toinen tallille kaipaava. : D Oon ihan vakavasti miettinyt, että kuinka ihanaa olisi lähteä kesällä jonnekin sennuleirille. Saisi katkaistua luvattoman pitkän hevostauon ja pääsisi nauttimaan Suomen kesästä niin kuin kuuluukin - landella kaviokkaiden parissa.
    Hyvä, että oot löytänyt sopivan tasapainon opintojen kanssa! Se taito tulee tarpeeseen, erityisesti abivuonna. Liialla perfektionismilla rikkoo itsensä tai vähintäänkin motivaation opiskeluun. :/
    Ihana wanhojen mekko muuten! Tulee melkein Disneyn Belle mieleen. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Mietin kanssa, että olisi ihana päästä kesällä hevosleirille, aivan ikävä Kokkomäen vaelluksia ja kaikkea ihanaa! Mielessä kävi myös parin päivän vaellukset, mitä Kokkomäessä järjestetään, ja ajattelin, että olisivat ehkä parempi aikatauluun, töissä (toivottavasti) kun olen. Ja haha, kauhulla odotan vaan abivuotta! :D Ja kiitos mekon kehuista, oon aivan rakastunut siihen kyllä!

      Poista